tiistai 21. elokuuta 2012

Oi ihana Elokuu


Kuva/picture: Satu


Elokuussa valo ja varjo, ihmeelliset haipuvat ja kirkastuvat värit muodostavat läpikuultavia, ilmavia, avaria, lomittaisia ulottuvuuksia.

Parhaiten ne havaitsee taivaankaarella: Ilman äärillä on käsittämätöntä kuulautta.

Taivaan kantta halkovat pilvien tasot muodostavat läpikuultavuuden, avaruuden tunteen. Taustalla mahtipontiset valkeat kumpupilvet, lähes hievahtamattomat ja hiljaiset. Etualalla maata hipoen kiitävät huimalla vauhdilla tuulen syöksyissä hahtuvaiset harsopilvet.

Siellä täällä siipipilvien ihmeellisiä siveltimen vetoja. Yksi niistä on kuin maapalloa kohti syöksyvä jääpyrstöinen meteori.



 Kuva/picture: Satu


Taivaan sävy niin kuulas ja kirkas, ääriään myöten pohjoista valoa tulviva. Ruiskukan sinisen taivaan alla sinisten kukkien kasvot ojentuvat valoa kohti, huojuvat hitaasti lempeässä tuulessa.

Kiitävien pilvien seassa suihkivat haarapääskyt. Ne kesän viimeisimmät. Valkeine rintoineen, hienoine frakkeineen.



  
Kuva/picture: Satu





Kuvat/pictures: Satu




 Kuva/picture: Satu


 Kuva/picture: Satu


Villiniitty kantaa jo satoa. Heinä on tuleentunut, siemenillä. Niitty on kääriytynyt syksyn maanläheisiin väreihin. Heinikossa sirkkojen siritys, vahva ja väkevä. Hekumaisen hiostava ilma tulvillaan maahan karisevaa koivujen siemensadetta.




Kuva/picture: Satu



Sudenkorennot kahisuttavat ja rapisuttavat siipiään. Läpikuultavia. Ne leikittelevät auringossa välkehtien kilpaa kimaltavan veden kanssa. Välillä korennot istahtavat keittiön ikkunalaudalle, siinä on lämmin levätä ja värisyttää siipiään, heittäytyä sitten tuulen matkaan.


 Kuva/picture: Satu



Sisiliskon poikanen lämmittelee hievahtamatta auringonpaisteisella yrttipenkillä. Se valpastuu varjoni viileydessä ja vilistää vikkelästi heinikon suojiin.



Kuva/picture: Satu

Yrttipenkissä kamomillan kukat houkuttelevat kukkakärpäsiä ja muita pikku hyönteisiä. Mäkimeiramin vaaleanvioletit kukkavarret kutsuvat luokseen parven kimalaisvanhuksia. Niiden pörröturkit ovat jo aivan harmaita, auringonkeltainen kevään väri on haalistunut, mutta siipien kimallukseen aika ei ole purrut. Jähmein liikkein ne tassuttelevat kukasta kukkaan, painavat kasvonsa kukkakelloihin siitepölyn tarttuessa niiden pikkuruisten jalkojen vasuihin. Yksi putoaa selälleen kukalta, ja pelastusoperaatioon ryhtyessäni ennättää ponnistaa jaloilleen ja viimein lentoon. Kimalaiset, nuo pienet suloiset palleroiset mettiäiset, mesipistiäiset.

Haluaisin perustaa kimalaisten vanhainkodin. Sellaisen puutarha-kukkamaan, jossa syksyn viimeisille kimalaisille olisi paljon syötävää, ja missä niiden olisi hyvä elää makeaa elämää viimeiseen asti ja nuokahtaa lopulta viimeiseen lepoon. Luonnon monimuotoisuutta vaaliva puutarha ilahduttaa monella eri tasolla, siellä mahdollisimman monen eliö-, eläin- ja hyönteislajin on hyvä elää yltäkylläistä elämää keväästä talveen, lintujen, mehiläisten, kimalaisten, perhosten...



Kuva/picture: Satu


Omenapuiden oksat notkuvat omenia. Taipuvat maata myöten. Pian saa kuivattaa omenalastuja, napata omenia omasta puusta ja maistaa pirskahtelevan auringon, maan, sateen ja luonnon maun.



  
Kuva/picture: Satu



 Kuva/picture: Satu


Kuva/picture: Satu



  Kuva/picture: Satu



  Kuva/picture: Satu


Herukkapensaiden oksat nuokkuvat kypsien marjojen painosta. Mustia marjoja poimiessa hengittelen syvään herukkapensaiden vahvaa tuoksua, syksyn tuoksua. Marjat maistuvat kaikille niille elokuille, jotka takana jo ovat. Lintu lennähtää samaan pensaaseen, pyristelee siivillään ilmassa pitkän hetken vieressäni ja katsoo sitten parhaaksi lähteä takaisin puun oksistojen suojiin. Pensaassa vilahtaa kesyn rusakon poikasen harmahtava selkä. Myöhemmin se vilistää pihalla ja jäi katselemaan ulkona liikkuvia kummajaisia korviaan heilutellen. Sille maistuvat voikukan lehdet, ja se rakastaa kivistä kaivon kantta keittiön ikkunan alla. Se on auringon lämmittämä ja sen ympärillä on vaikuttava voikukka-apaja. Välillä se joogaa (venyttelee) ja välillä kampaa turkkiaan kielellään kuin kissa.  


  Kuva/picture: Sadun äiti


 Kuva/picture: Satu

 Kuva/picture: Satu

Kasvimaan herneet maistuvat lapsuudelta ja sinisiltä syystaivailta. Makeilta ja vihreiltä kuorineen kaikkineen. Mustikkamättäät täynnä valtavia mustikoita, villivadelmia löytyy vain pienen herkutteluhetken antimiksi. Puutarhavadelmat ovat villiintyneet. Lapsena etsin puutarhavatukon labyrintista aina kuningatarvattuja, niitä hirmuisen isoja. Löytyy niitäkin nyt pari. Pujottelen heinään mustikoita ja vadelmia kuin helmiä koruun. Ihana välipala perinteiseen tapaan katettuna.


 Kuva/picture: Satu


Tomaattihuoneessa paisuvat tomaatit, vihreät, punaista väriä vailla. Koivun alta löytyy kantarelleja, joita illalla paistan voin ja sipulin kera ja nautin vastapaistetun kauraleivän kanssa. Herkullista!



 Kuva/picture: Satu

Yöllä katselemme tähtiä. Linnunrata kietoutuu jo kirkkaana maapallon syleilyyn. Joutsen, Kassiopeia ja Otava, Andromedan tähtisumu, kaikki ne tutut tähtikuviot kimmeltävät jälleen syksyn tähtitaivaalla. Taivaalla singahtaa tähdenlento. Liekehtivä ja leiskuva, kirkas. Sitten toinen, hopeinen ohut vana. Hengähdämme ja huokaisemme, unohdamme toivoa kun jäämme miettimään upeaa näkyä. Yö on vielä lämmin. Ihanteellinen yö tähtien tähyämiseen.

Elokuun lumoa!

Rakkaudella Satu
Tekstit ja suurin osa kuvista viime viikonlopun tapahtumista luonnossa. 


Sinua voi myös kiinnostaa: 


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti