perjantai 14. joulukuuta 2012

Romanttisia hyasintteja ja historian tuoksua

  Kuva/Picture: Satu

 

 Kuva/Picture: Satu

Tämä päivä tuoksuu hienostuneen raikkaalta- hyasintilta!

Jokaisella hyasintilla on yksilöllinen hienon makea tuoksuvivahteensa ja tämän joulunajan hyasinttini tuoksuvatkin aavistuksen sitruunaisilta. Hyasintin tuoksussa on jotain pyhää, ylimaallista, mieltä kohottavaa, lempeää.  

Jokaisella sipulikasvilla on myös omat tarunsa ja oma kiehtova historiansa, niin myös hyasintilla. "Selvästikin nämä kauniit kukat erikoisine väreineen herättävät mielikuvia kaukaisista paikoista, menneistä ajoista ja romanttisista tarinoista."

Huhti-toukokuussa pienin tähtimäisin kellokukin kukkivat ja tuoksullaan ihastusta herättävät villihyasintit ovat kotoisin itäiseltä Välimeren alueelta, josta ne levisivät 1500-luvulla Euroopan puutarhoihin.  Kerrannaiskukkainen hyasinttilajike esiteltiin ensimmäisen kerran v. 1702 ja onneksi jalostuksessa hyasinttien huumava tuoksu säilyi. 1800-1900 vuosisatojen vaihteessa hyasintti oli hyvin muodikas kukka, ja lajikkeita oli enimmillään tuhansittain. Nykyisin lajikkeita on enää n. 110.




Hyasinttimania ja Madame de Pompadour


Vuosina 1733–1736 elettiin Euroopassa elettiin hyasinttimaniaa. Hyasintti ohitti suosiossa tulppaaninkin ja kukkasipuleiden hinnat nousivat pilviin. Hyasintista minulla tulee aina mieleen Ranskan rokokoo ja Markiisitar Pompadour Ludvig XV:n rakastajatar. Hän ihastui kukkaan ja loi uuden hyasinttihysterian.

1750-luvulla Versailles’n kukkapenkit täytettiin hyasinteilla (miten ihanaa olisikaan kulkea tuoksuvassa hyasinttipuutarhassa!) ja madame Pompadour loi myös muodin, jossa hyasintinkukkia käytettiin makeasti tuoksuvina koruina hienostonaisten pukujen anteliailla kaula-aukoilla. Talvisin hyasintit toivat Versailles’n suuriin saleihin hurmaavaa tuoksuaan – esimerkiksi talvella 1759 madame Pompadourille hyödettiin 200 hyasinttia vieläpä erityisissä hyasinttilaseissa. 


Pohjolassa joulun kukka jo 150 vuotta


Pohjolassa hyasintti miellettiin pitkään keväiseksi kukkijaksi, kunnes 1860-luvulla alettiin mainostaa juuri joulun alla hyasintteja sekä muita sipulikukkia. Joulukukat yleistyivät Suomessa erityisesti 1900-luvun alkupuolella ja hyasintti saavutti vakaan aseman joulunajan kauniina ja tuoksuvana kukkana. Oi, jos vain saisin, pitäisin hyasintteja kotonani läpi talven kuten Madame de Pompadour aikoinaan. Harmi, että näiden hurmaavien sipulikukkien myyntisesonki on niin kovin lyhyt ja pikainen pyrähdys pitkässä talvessamme.  

Nykyisiä joulukukkia edeltäen koti koristeltiin joulun tienoilla esimerkiksi kukkaan hyödetyillä kieloilla tai syreeninoksilla. Miettikäähän, mikä ihana tuoksu kielon ja syreeninkin kukista leijui talven hämärään!


Hyasintin käyttö


Hyasintti on upea kukka, josta saa kauniita asetelmia vaikkapa irrottamalla hyasintin muoviruukustaan ja asettamalla kirkkaaseen, vanhaan lasipurkkiin tai kääräisemällä muoviruukun ympärille pastellisesta kuitupaperista ballerinahameen. Hyasintti on myös kaunis sammalasetelmissa. Sammalta on hyvä kostuttaa esim. suihkepullolla päivittäin. Älä kastele kuitenkaan sipulia vaan sen juuria/ympärölvää multaa. Öisin (ja silloin kun et ole itse ihastelemassa hyasinttia) sipulikukka kannattaa nostaa viileään, sillä silloin se säilyy kauemmin kauniina.

Hyasintin kukista voit tehdä koristenauhaa ja pujotella kukkia yksitellen ohueen rautalankaan kotia koristamaan (vaikka hyasintinkukkasydämiksi). Tai miksipä ei luonnolliseksi parfyymiksi ja upeaksi koruksi omaan kaulaan tai seppeleeksi hiuksille, kuten menneinä vuosisatoina oli tapana.

Itse säilytän hyasinttisipulit viileässä, kuivassa ja pimeässä kukinnan jälkeen ja laitan ne syksyllä puutarhan multiin! Tällöin ihana, arvokas hyasinttisipuli saa uuden elämän mahdollisuuden. Täällä vinkkejä puutarhaistutusten onnistumiseksi. 
 

Kukkien kieltä

 
Viktoriaanisessa kukkien kielessä hyasintti symboloi leikkiä, toisen lähteen mukaan lemmitylle lahjoitettuna: "Sydämeni ikävöi puoleesi, sinä kalvakka haaveksijatar". Kevään ja uuden elämän symbolina pidetty hyasintti liitettiin Kreikan saarilla myös hääjuhliin, ja morsiamet kantoivat kutreillaan hyasinttiseppeleitä. 

Sininen hyasintti merkitsee vilpittömyyttä, rehellisyyttä.

Lila on hienostunut uusiutumisen väri, jolla on voimaa-antava ja tasavaa vaikutus. Se symboloi mystiikkaa.

Vaaleanpunainen kuvastaa naisellisuutta, hempeyttä ja romanttisuutta sekä salattuja tunteita.

Valkoinen on puhtauden, rehellisyyden ja viattomuuden väri, joka kuvaa kohtaloa, talvea ja lunta, kuolemaa ja surua. Valkoinen hyasintti kuvaa vaatimatonta suloisuutta.


Maaliskuun 7. päivänä vietetään maailman hyasinttipäivää.

P.S. Tämän postauksen myötä tekisikin heti mieli käydä hakemassa lisää hysintteja, kääriä niitä pastellisiin kuitupaperihameisiin ja sitoa niinirusetein ja katsoa joulunajan perinteeksi muodostuen pukudraamoja pyjamassa ruusutilkkutäkin alla. Esimerkiksi juuri Madame de Pompadourista on hieno sarja olemassa.



Kuva/Picture: Satu

Hyasintin tuoksuisin terveisin Satu



Lisää hyasintin historiasta: 

Turunmuseokeskus.fi 

Tulppaani.info 

Kukkien kieli 

Kotipuutarhalehti 10/2010 Heidi Haapalahti
  

  
Kuva/Picture: Satu


 Kuva/Picture: Satu


Kuva/Picture: Satu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti